Kylläpä on viikko taas vierähtänyt nopsasti! Ulkona on ihan kamala tuuli, pakkasta on taas ja luntakin oli yöllä tupruttanut. Kaukana on eiliset plussa-asteet ja kevääntuntu. Mutta siitä huolimatta minun elämässä alkoi tänään kevät! Nyt saa taas ostaa tulppaaneja maljakkoon.

Tänään ajattelin kirjoittaa mm. tyylistä ja ulkonäöstä muutenkin. Itsestäni tuntuu, että oikeastaan vasta viimeisen parin vuoden sisään olen löytänyt sen tyylin ja olomuodon jossa oikeasti viihdyn. Olen kokeillut paljon erilaisia tapoja pukeutua; on ollut lököhousuja ja huppareita, nahkarotseja ja bootseja ja hyvin monenlaisia vaateyhdistelmiä. Myös hiustyylini on vaihdellut hurjasti viime vuosien aikana ja hiustyylin muutos onkin ehdottomasti se suurin muutos mikä minussa on ulkoisesti tapahtunut. Aina vuoteen 2010 minulla oli pitkät vaaleat hiukset:

 

Sitten kyllästyin. En tuntenut oloani sellaiseksi Elovena-tytöksi mitä hiukseni antoivat ymmärtää. Hiukset ylsivät "viimeisillä hetkillään" ristiselkään saakka. Halusin lyhentää hiukset mutta en todellakaan uskaltanut tehdä sitä kerralla. Ensin lyhensin puoleen selkään, sitten hartioille. Jossain vaiheessa innostuin myös otsatukasta ja se onkin tullut jäädäkseen erilaisilla variaatioilla. Asiaanhan ei tietenkään vaikuttanut se että otsatukka nuorentaa ;0) Loppukesään 2010 mennessä hiukset olivatkin lyhentyneet jo aika reilusti:

Lyhyessä tukassa olo alkoi tuntumaan paljon luonnollisemmalta, mutta joku mätti edelleen ja se oli väri. Hurautinkin sitten mustan värin päähän ja sieltähän se oma väri lopulta löytyi :)

Pituutta tuntui kuitenkin olevan edelleen liikaa, joten lopulta päädyin aika hurjaan ratkaisuun ja leikkasin hiukset päältä ihan lyhyeksi. Mittaa oli varmaankin n. 5cm. Takatukka hulmusi sitten kuin MacGyverillä konsanaan :0)

Tuosta mallista olenkin sitten antanut hiusten taas kasvaa. Nyt takatukka ulottuu mukavasti jo lapaluiden alle ja päältäkin saan vedettyä hiukset ponkkarille. Ajattelin hetken viihtyä tässä mallissa ja värissä, mutta eihän sitä koskaan tiedä milloin taas innostus iskee ja täytyy tehdä jotain radikaaleja muutoksia. Hiukset kuitenkin kasvaa aina takaisin ja väripurkkejakin saa kaupasta tai kampaajalta. Haluaisin näihin mustiin hiuksiin jotain kivaa shokkiraitaa, mutta en ole vielä päässyt ideassa eteenpäin, kun mustan värin poisvärjäys lienee aikamoinen projekti. 

Vaatetyylistä minulla ei varsinaisesti ole vuosien varrelta mitään kuvia. Ehkä nuo uusimmat promokuvat kertoo siitä kuitenkin olennaisen. Pukeudun sekä siviilissä että keikoilla aika rockhenkisesti. Varsinkin nyt kun kroppa alkaa olla siinä kuosissa missä sen pitääkin olla, on taas sellainen olo, että voi näyttää hieman näyttävämmältä ja käyttää erikoisempia vaatteita, varsinkin keikoilla. Silloin lihavampana en oikein halunnut erottua joukosta. Arkisin rymyän ihan kotihousuissa (eli sisiksissä) ilman meikkiä, mutta ihmisten ilmoille yritän sitten vähän petrata ja jopa laittautuakin. Keikoilla tykkään käyttää erivärisiä sukkahousuja, shortseja, toppeja, t-paitoja, neuletakkeja, tennareita, erilaisia hattuja ja paljon koruja. Keikoilla on oltava aina mukana myös onnenamuletti. Onnenamulettini on Terhiltä saamani koru, jonka hän antoi minulle kun meillä oli kaksi vuotta sitten ensimmäinen keikka täällä Joensuussa :0)

  

Keikkamyynti on sujunut tällä viikolla oikein mukavasti ja syksylle on tiedossa suht varmasti yksi aika isokin keikka meidän mittapuullamme mitattuna. Meinasin lentää pyrstölleni eilen kun sain asiasta tiedon. Kerron siitä sitten JOS ja toivottavasti KUN asia kesään mennessä varmistuu :0)

Kesällä teemme keikkoja sitten kahdella eri kokoonpanolla, sähköiset rokkikeikat koko porukan voimin ja akustiset sitten vähän pienemmällä porukalla. En millään malttaisi odottaa huhtikuun loppua! Se on sinällään jännä tunne verrattuna siihen, kun meillä oli ensimmäiset keikat pari vuotta sitten. Jännitin viikkokausia ennen noita keikkoja niin paljon että valehtelematta tärisin ja laskin peloissani päiviä. Sitten kun h-hetki koitti ja nousin lavalle ensimmäistä kertaa, jalat meinasivat lähteä alta. Epäilin että jalkojen tärinä näkyi jokaiselle yleisössä, niin kovasti ne tärisi!! Silloin minulle tuli olo että ei helkkari, tätäkö minä haluan? Järkyttävää jännitystä ja suoranaista pahoinvointia sen jännityksen takia. Kun meillä sitten tuli pitkä tauko keikkoihin jäsenvaihdosten takia huomasin, kuinka kypsyin ajatukselle esiintymisestä. Ja tällä hetkellä en mitään muuta halua yhtä paljon tässä maailmassa tehdä kuin laulaa ja esiintyä. Jostain syystä vuoden tauko ekojen keikkojen jälkeen teki aivan uskomattoman hyvää. Siinä ajasssa sain kerättyä luottamusta itseeni; äänenhallinta ja tekniikkakin ovat parantuneet, eikä tällä hetkellä ole suurempia vaikeuksia kiivetä lavalle. Jännityskin on lieventynyt siihen, että tietynlainen kutina kropassa alkaa vasta keikkapäivän aamuna herätessä. Olenkin yleensä aika hermostunut koko päivän ennen keikkaa, mutta eiköhän se ole ihan luonnollista. Suurimmat jännärit häviää kuitenkin yleensä soundcheckin aikana. Olen kyllä sitä mieltä että pieni jännitys vain parantaa suoritusta ja saa tsemppaamaan ja keskittymään hyvään suoritukseen. Jännittäminenkin tuntuu olevan riippumaton siitä kuinka iso stara on kyseessä. Vesa-Matti Loiri kertoi jossain haastattelussa että jopa oksentaa ennen keikkaa jännityksen takia. Ja taisihan Jonne Aaronkin Vain elämää -sarjassa kertoa kuinka hänet oli pitänyt väkisin kantaa lavalle. Mutta kaipa siihenkin tottuu. Jone Nikula sanoi joskus Idolsissa jollekin kokelaalle hyvin jännityksestä. Hän sanoi, että ei ole kyse siitä etteikö saisi jännittää tai etteikö se olisi luonnollista; on kyse siitä kuinka jännityksen hallitsee ja antaa vaikuttaa suoritukseen. 

Ainiin, teitä lukijoita/kävijöitä on muuten ihan älyttömän paljon minun mittakaavassa. Arvelin että näitä höpinöitä jaksaa lueskella ehkä kaverit, perhe ja jokunen muu siihen päälle, mutta teitä onkin jo kohta 100 ja sivujen katselut huitelee jo useissa sadoissa. Uusia lukijoitakin tulee koko ajan lisää. Haluankin sanoa teille kiitokset koko sydämestä, mahtavaa että luette! :0) Kiitos ja kumarrus.

Mitenkäs te aiotte viettää viikonloppua? Aiotteko viettää rauhallista vai aktiivisempaa viikonloppua? Minä ajattelin tänään mennä pelaamaan Mikon kanssa sulkapalloa ja sitten ehkä saunoa ja tehdä jotain kauneushoitoja samalla. Se hunaja-sokeri kasvonaamio osoittautui niin hyväksi keksinnöksi että taidan taas tänään läträtä sen kanssa. Iho on muuten aika hyvässä kunnossa nyt kun olen käyttänyt kristallisuolaa sisäisestikin. Naamaan on tullut muutama finni, mutta rintakehä on tosi hyvässä kunnossa. Arvet alkaa olla kohta historiaa kokonaan, ihan mahtavaa! Huomenna taidankin sitten pakata koirat autoon ja ajaa äitin ja isin luokse. Toivottavasti kelit olisi suotuisat ja pääsisi hiihtämään pitkästä aikaa. Tänään tosin ainakin tuulee ihan törkeän kovaa! Pipsa meinasi lähteä lentoon äsken pihalla :0) 

Herkkulakko on muuten kestänyt ihan hyvin, en ole sortunut. Siitä pitää myös huolen tämän aamun puntarikäynti, joka näytti kolmen viikon ajalta lisäystä painoon 1.4kg. Jipii.. Olen ollut kaikenlisäksi koko viikon kipeänä, migreeniä on ollut joka ikinen päivä, niskat on ihan jumissa ja ristiselkä on edelleen kipeä ja enpä ole sitten pystynyt tekemään oikein mitään liikuntaa. Saan ilmeisesti heittää hyvästit vähäksi aikaa salilla käymiselle ja painella lopultakin lääkäriin tämän jatkuvan selkäkivun takia.

Tiesittekö muuten että Zen Cafen Todella Kaunis kertoo olutpullosta? Täytyy  kyllä nostaa Putrolle hattua. Kuvittelin aina tämän olevan kaunis rakkauslaulu. Mutta se siitä harhasta :0) Kun kuulin tästä asiasta päätin, että teen joskus samantyylisen piilosanomaa sisältävän kappaleen, joka todellisuudessa kertoo vessanpöntöstä.

Hauskaa viikonloppua!!! :0)