Minulla on nyt niin paha olla, etten keksi mitään muuta keinoa tämän tuskan ja kivun kanavoimiseksi kuin kirjoittaa asiasta. Helmi-koira nukutettiin viime yönä kahden aikaan minun syliin ja tuska ja ikävä on aivan valtava. Kaikki tapahtui niin äkkiä etten vieläkään oikein ymmärrä tätä todeksi. Mutta pakko se on uskoa, yksi puuttuu joukosta eikä kukaan tullut aamulla herätessä nukkumaan kainaloon :(

Helmi sai toissapäivänä yhdeksän jälkeen illalla aivan äkillisesti epilapsiakohtauksen. Laitoimme kohtauslääkkeen eli peräruiskeen ja kohtaus laukesi noin minuutin sisällä. Kului noin tunnin verran, kävimme nukkumaan, Helmi kerkesi nukahtaa ja toinen kohtaus tuli. Laitoimme jälleen lääkettä, kohtaus laukesi eikä sinä yönä enää tullut uusia kohtauksia. Koira oli kaikesta lääkemäärästä aivan sekaisin; ei pysynyt kunnolla pystyssä ja käveli kirjaimellisesti pitkin seiniä. Lopulta hän rauhoittui nukkumaan minun jalkojen väliin ja loppuyöksi viereen. Jarkko valvoi koko yön ja lähti aamuyöstä ajamaan Turkuun. Siihen saakka hän silitteli ja rauhoitteli Helmiä ja antoi minun yrittää nukkua edes hieman. Aamulla kaikki oli jo hyvin, Helmi alkoi olla oma itsensä eikä kohtauksia tullut. Päivän Helmi oli minun mukana töissä ja päivä meni ilman ylimääräisiä sydämentykyksiä. Kotiin päästessä Helmi söi ja joi hyvällä ruokahalulla ja kävi nukkumaan. Välillä kävi tutussa paikassa minun kainalossa köllöttelemässä ja pusuttelemassa minua sohvalla ja välillä nukkui omalla paikallaan sohvannurkassa sohvatyynyn päällä.

Eilen illalla alkoi sitten lopun alku. Samaan aikaan kuin edellisenä iltana, Helmi sai jälleen yhdeksän jälkeen kohtauksen. Lääke laukaisi kohtauksen, mutta ei kulunut kun noin puoli tuntia ja tuli toinen kohtaus. Soitin lääkärille ja sovittiin, että jos vielä tulee kolmas kohtaus, lähdemme päivytystykseen. Helmi tuli jälleen minun jalkojen väliin nukkumaan ja nukahti rauhallisesti siihen. Yhtä äkkiä säpsähdin hereille että kohtaus on jälleen päällä. Tällä kertaa kohtaus tuntui alkavan uudestaan ennenkuin entisestä oli herätty. Muutaman sekunnin koira veti henkeä välissä ja kouristelu jatkui. Koiran epilepsiakohtaus on siis sellainen, että koiran ruumis jännittyy äärimmilleen ja koiran jäsenet kramppaa. Myös leuat kramppaa ja se voi purra hampaiden välissä samalla jotain. Kohtaukset ovat aivan kamalaa katsottavaa. Tämän kohtauksen jälkeen Helmiltä tuli myös kakat lattialle.

Sain naapurin hälytettyä käyttämään Helmiä ja minua lääkärissä ja matkalla iski neljäs, lyhyempi kohtaus. Pääsimme lääkäriin ja kyselin vaihtoehtoja sekä lääkärin mielipidettä siihen, joko olisi aika laittaa Helmi nukkumaan, koska en halua että hän joutuu kärsimään ja kokemaan kipuja. Lääkäri sanoi, että suurella todennäköisyydellä Helmillä on aivokasvain, joka kohtauksia aiheuttaa. Vanhan koiran epilepsian taustalla kun on usein muu syy kuin itse aito epilepsia. Lääkärin mielipide oli, että paras ja armollisin ratkaisu on antaa koiran mennä. Mietin ja itkin, mietin ja itkin ja soittelin Jarkon kanssa mitä tehdään. Lopulta tiesin ettei muuta vaihtoehtoa voi olla kuin se, että Helmin kärsimykset lopetetaan. Kerroin lääkärille päätökseni ja jäin hetkeksi Helmin kanssa kahdestaan hyvästelemään hänet. Rapsuttelin, silittelin ja suukottelin ja juttelin siitä kuinka tärkeä ja äärimmäisen rakas koira hän on minulle aina ollut. Lopulta siirryimme toimenpidehuoneeseen ja Helmille annettiin ensimmäinen rauhoittava pistos. Helmi nukahti ja sai tuolloin sylissäni vielä viimeisen kohtauksen. Sitten nostin hänet nukkumaan tutkimuspöydälle ja silittelin ja juttelin hänelle samalla kun lääkäri asetti kanyylit paikalleen. Painoin pääni hänen masuaan vasten ja sitten oli aika laittaa kuolettava lääke. Helmi nukahti rauhallisesti muutamassa sekunnissa ikiuneen ja sydän lopetti lyömästä. Lääkäri tarkisti, että sydän on lakannut varmasti lyömästä ja kertoi että Helmi on nyt nukkunut pois. Otin Helmin ruumiin syliin ja menin vielä hän sylissäni istumaan hetkeksi pois tutkimushuoneesta. Lopulta kun olin valmis, vein Helmin takaisin, annoin viimeiset suukot ja halit ja Helmi vietiin kylmiöön odottamaan hakua. En aio tuhkata Helmiä, vaan käyn hänet huomenna hakemassa ja hautaan hänet vanhempieni luokse.

Tämä ikävä ja suru on niin suurta että tuntuu siltä kuin joku repisi sydäntä irti rinnasta. Silmät on melkein muurautuneet umpeen. Viime yö oli yksi elämäni pahimmista ja vaikeimmista hetkistä. Olen pelolla odottanut sitä hetkeä, että jompikumpi koirista juodutaan lopettamaan ja kyllä se oman rakkaan lemmikin kuoleman katselu omassa sylissä on kamalaa. Onneksi se helpottaa, että tein päätöksen sen verran ajoissa, heti kun kohtaukset alkoivat pahenemaan, ettei Helmi joutunut kärsimään enempää. Estolääkityksellä tai muulla lääkityksellä olisi tuskin ollut enää mitään vaikutusta, koska kohtausryppäät alkoivat noin äkillisesti olla noin rajuja.

Äiti rakastaa sinua pikku kulta aina <3 Nuku rauhassa ja leiki kivoja leikkejä siellä pilven reunalla.

En voi uskoa että tämä on totta. Ei tämä voi olla. Herättäkää joku minut tästä painajaisesta :( :(