Nyt on kyllä vierähtänyt postaustauko taas hieman liian pitkäksi, pahoittelut siitä. Viimeinen viikko on hurahtanut ihan järkyttävää vauhtia ja viime viikon loppupuoli piti kyllä sisällään taas omituisia fiiliksiä. Torstaina kävimme tosiaan Helmin kanssa lääkärissä ja kilpirauhastestien tuloksien pitäisi olla huomenna valmiina. Jalkaongelmaan ei löytynyt röntgenkuvissa syytä, eli jalkavaivat johtunevat ainakin tämänhetkisen tiedon mukaan ihan vanhuuden tuomista vaivoista. On myös kai mahdollista, että Helmin selkäytimessä voi olla jonkinlaista tukosta, joka aiheuttaa ajoittaisen jalkojen alta lähtemisen jalkojen tärähtäessä. Sitä asiaa ei vain pysty tämän seudun lääkärien voimin tutkimaan. Seurailen siis tilannetta ja mennään taas lääkäriin jos vaiva alkaa pahentua. Mutta että ei tarvitsisi viettää päivääkään niin ettei tarvitsisi olla murheissaan ja huolissaan koirien voinnista, Pipsan pyllykankusta löytyi viikonloppuna trimmauksen jälkeen patti. Seurailen sitäkin ja käyn näyttämässä pattia lääkärille kunhan olen seuraavan kerran samalla suunnalla, koska se on kuitenkin vaarallisen lähellä neidin pissivärkkejä.

Perjantai se sitten vasta murheellisten fiilisten päivä olikin. Tuolloin tuli kuluneeksi vuosi Enkelin kuolemasta. On outoa huomata, että asia jota ei voi edelleenkään käsittää eikä hyväksyä, on tapahtunut jo niin kauan aikaa sitten. Elämä oikeasti on katoavaista ja jokaiselle meille on annettu oma aikamme. Joillekin sitä aikaa annetaan vain enemmän kuin toisille. Mutta onneksi on muistot. Yksi erittäin elävä muisto Enkelistä on se, kun tulimme Mikon ja Enkelin kanssa Kajaanista takaisin keikkareissulta. Meillä oli niin täysi auto, että Enkeli nukkui kitarakotelo jalkojen välissä takapenkillä. Ja taisipa sylissäkin olla jotain, reppu tai jotakin muuta. Jos en väärin muista, niin Mikko selitti minulle etupenkillä teoriaa maailmankaikkeuden äärettömyydestä tai jotain muuta vastaavaa josta en tietenkään ymmärrä yhtään mitään. Muistan sen päivän elävästi jo senkin takia, koska samana päivänä pari tuntia sen jälkeen kun pääsimme kotiin, eräs läheiseni joutui liikenneonnettomuuteen. Ristiriitainen muisto siis, johon liittyy lämmin olo enkelinkiharoineen takapenkillä nukkuvasta Henkasta, mutta joka päättyy järkyttävään säikähdykseen ja pelkoon kuolemasta.

Nyt alkaa mennä ajatukset niin syvälle että on parempi lopettaa ja jatkaa joku toinen päivä :0) Meillä piti olla tänään treenit, mutta yllätys yllätys, olen ilmeisesti oireista päätellen taas angiinassa. Salilla olen kuitenkin käynyt ahkerasti ja viimeksi eilen kävin tekemässä kurkkukivusta huolimatta yläkroppatreenin sekä koirien kanssa puolen tunnin reippaan kävelylenkin. Se oli virhe tottakai joka kostautui sitten tänään. Nyt on kuitenkin ollut todella hyvä treenimotivaatio päällänsä, silavaa on todistetusti hieman sulanut, joten en sitten eilen ihan älynnyt että olisi voinut jättää urheilut välistäkin.

Mutta nyt jatkan makoilua ja aloitan lukemaan Marian Keysin hömppäkirjaa :0) Moikka!