Tänään ajattelin kirjoitella yhdestä kirjasta, joka on tehnyt itseeni suuren vaikutuksen. Kyseessä on vanha kirja (ilmestynyt 1990-luvun alussa), mutta jotenkin koin sen tällä hetkellä ajankohtaiseksi lukea taas kertaalleen, kun lehdistä saa joka päivä lukea Koreoiden välisistä levottomuuksista. Kirja on siis Kim Hyun Heen "Sieluni kyyneleet - olin terroristi". 

Kirja kertoo pohjoiskorealaisesta nuoresta tytöstä, josta kasvatetaan ja koulutetaan täydellisen poliittisen propagandan ja aivopesun tuloksena tappokone, joka lopulta murhaa 115 ihmistä räjäyttämällä lentokoneen marraskuussa 1987. Hänen uskotellaan tekevän suuri palvelus isänmaalleen räjäyttämällä Korean Airlinesin lennon 858. Tuon teon jälkeen hän 25-vuotiaana pääsisi erikoisagentin tehtävistä eläkkeelle ja takaisin perheensä luo, josta hänet on erotettu jo vuosia aiemmin. Tuon teon piti estää vuoden 1988 olympialaisten järjestäminen Soulissa ja näin edistää Koreoiden yhdistymistä. Kim Hyun Hee jää agenttiparinsa kanssa teosta kiinni lähestulkoon heti, mutta Kim Hyun Hee ei saa tapettua itseään syanidikapselilla kuten toinen agentti. Kim Hyun Hee siirretään Etelä-Koreaan, jossa hän lopulta tunnustaa tekonsa huomattuaan tulleensa täysin aivopestyksi ja petetyksi Pohjois-Korean diktaattori Kim Il Sungin taholta. Kim Hyun Hee tuomitaan kuolemaan, mutta hänet armahdetaan jonkin aikaa kuolemanrangaistuksen langettamisesta. Tällä hetkellä Kim Hyun Hee elää jossakin tuntemattomassa paikassa miehensä (hänen entinen henkivartijansa) sekä kahden poikansa kanssa. Hän on elänyt tekonsa jälkeen elämänsä täydellisessä suojelussa Etelä-Koreassa, koska joko lentouhrien omaisten tai pohjoiskorealaisten agenttien pelätään yrittävän tappaa hänet. 

Suosittelen tätä kirjaa kyllä kaikille jotka vähänkään tykkäävät tosikertomuksista ja muistelmista. Tässä kirjassa Kim Hyun Hee kertoo hyvin avoimesti omasta elämästään ja siitä millaista on elää vahvassa diktatuurissa, jossa kaikki ihmisten mielipiteet, ajatukset ja uskomukset pakkosyötetään hallitsijan taholta. Ainakin kirjan kirjoittamisen aikaan Pohjois-Koreassa on ollut kielletty mitä uskomattomimmat asiat aina lastenlauluista itkemiseen ja uskonnonharjoittamiseen saakka. Puhumattakaan esimerkiksi yksilön valinnan- tai sananvapaudesta. Kopioin esimerkin vuoksi otteen kirjasta sivulta 179, jossa Kim Hyun Hee kertoo Pohjois-Korean presidentinvaaleista:

"Pohjois-Koreassa järjestetään vaalit joka neljäs vuosi. Paikallishallinnon virkoihin on aina yksi työväenpuolueen valitsema ehdokas, ja ihmiset voivat äänestää puolesta tai vastaan. Jo monta viikkoa ennen vaaleja pidetään vaalitilaisuuksia, parateeja ja seminaareja, joilla pyritään sataprosenttiseen osanottoon. Tosin jokaisella seitsemäntoista täyttäneella on velvollisuus äänestää, joten iskulauseet ja juhlat ovat pelkkää silmänlumetta. Vaalipäivänä aletaan äänetyspaikoille jonottaa seitsemältä aamulla. Lähistöllä soittaa yleensä orkesteri reipasta musiikkia. Ilmoittauduttuaan äänestäjä saa lapun, johon on valmiiksi leimattu puoltava ääni. Sen jälkeen hän kävelee halliin, jossa istuu kolme virkailijaa. Hän menee seisomaan Kimin suvun kuvien eteen, kumartaa ja pudottaa äänestyslippunsa kuvien alapuolella olevaan laatikkoon. Ehdokasta vastustavan olisi jätettävä lippunsa pudottamatta. Ei liene tarpeen sanoa, että äänestäjät ovat hyvin yksimielisiä siinä virkailijoiden valvojan silmän alla." Kun Kim Hyun Hee kuulee vartijoidensa keskustelevan Etelä-Korean presidentinvaaleista, toteaa hän demokratiasta kuultuaan näin: "Se kuulosti käsittämättömältä. Meidän maassamme on pidetty hyvänä sitä, että vaaleissa oli yksi vahva ehdokas, Kim Il Sung. Hänet "valittiin" aina presidentiksi. Koko valinnanvapauden ajatus tuntui kaoottiselta ja mietin miten eteläkorealaiset pystyivät pääsemään missään yksimielisyyteen."

Ihan hullua touhua. Kirja on täynnä samanlaisia käsittämättömiä juttuja. Vapauduttuaan Kim Hyun Hee kuulee myös siitä, että on lupa uskoa siihen mihin itse haluaa. Aiemminhan hänen oli täytynyt uskoa vain omaan hallitsijaansa ja palvoa häntä eikä muita jumalia ollut olemassa tai suvaittu. Saatuaan armahduksen Kim Hyun Hee "kääntyy" kristinuskoon. Hän ei myöskään voinut ymmärtää sitä, kuinka Etelä-Koreassa pystyi vapaasti arvostelemaan maan johtoa ilman, että siitä tuomitaan rangaistukseen. Kirjassa painotetaan ymmärrettävän paljon myös maan länsimaavastaisuutta ja sosialistista ideologiaa ja sitä, kuinka Kim Hyun Heen silmät avautuvat hänen tutustuessaan vauraaseen ja demokraattiseen Etelä-Koreaan ja ymmärtäessään minkälaisissa oloissa hän on aiemman elämänsä viettänyt. Armahdusta Etelä-Korean presidentti perustelee mm. sillä että Kim Hyun Hee joutui törkeäksi pelinappulaksi ja oli hallituksensa uhri siinä missä räjäytyksessä kuolleet ihmisetkin. 

Joku matkailija kertoi muistaakseni Iltalehdessä matkastaan Pohjois-Koreaan, että vaikka rikollisuutta sun muuta maassa ei tarvitse pelätä, on karmaisevaa kun kaikki toiminta tuntuu olevan kuin lavastettua. Olisi muuten aika mielenkiintoista matkustaa ensin Pohjois-Koreaan ja siitä Etelä-Koreaan ja nähdä käytännössä se kuinka paljon olot siellä varmasti vaihtelevat vielä nykyäänkin. Mietin sitä Koreoiden yhteisesti hallinnoimaa aluetta jonka Pohjois-Korea nyt sulki eteläkorealaisilta. Onkohan se alue niinkuin puoliksi pohjoisen tyylinen ja puoliksi etelän tyylinen ja kuinkahan ihmisten käyttäytyminen poikkeaa siellä toisistaan. Eli huomaisikohan sillä alueella selkeästi kuka on pohjoisesta ja kuka etelästä, jos sinne menisi tarkkailemaan täysin ulkopuolinen. 

Oletteko muuten nähneet videon pohjoiskorealaisista pikkulapsista jotka soittavat kitaraa kuin robotit? Se löytyy täältä

Hmm, toivottavasti Kim Jong Un ei lue tätä postausta. Joudun varmaan ikuiseen epäsuosioon ja pakkotyöleirille. 

Mutta nyt lenkille aurinkoiseen säähän rakkaassa Suomessamme jossa voin huoletta arvostella porvareita, puhua tuntemattomille ihmisille, laulaa muitakin kuin hallitustamme ylistäviä lauluja, rukoilla ja ostaa vaatteita muualtakin kuin mustasta pörssistä.

바이바이, 안녕 (= Hei sitten!)