Mie olen niin rakastunut. Siis NIIN rakastunut!

Pahoittelut kun en ole postannut aikoihin. Mutta tauolle on hyvä syy. Syy tulee tässä:

pentu-normal.jpgIMG_0007-normal.jpg

Tällainen pikku prinsessa muutti meille Pipsan kaveriksi viikko sitten keskiviikon ja torstain välisenä yönä. Hän on Tipsu, 4 kuukauden ikäinen kääpiöpinserin ja Venäjän toyterrierin sekoitus. Painoa rääpäleellä on kaksi kiloa, mutta luonnetta sitäkin enemmän! :-D

pentu2-normal.jpgIMG_0015-normal.jpgIMG_0012-normal.jpgIMG_0004-normal.jpg

Kirjoittelinkin silloin kun Helmi-rakas kuoli, että mietimme silloin ensimmäisen viikon aikana että hankkisimme Pipsalle kaverin. Mutta oikeastaan pari viikkoa sitten vasta pystyin ajattelemaan asiaa ihan oikeasti. Itken edelleenkin illat Helmin perään, ikävä on niin kova että en varmaankaan pääse tästä tuskasta koskaan eroon. Nukkumaan meneminen on kamalinta, kun odotat unta ja mielessä pyörii muistot ja kainalo on tyhjä.

Katselimme koiria aikamme ja löysimmekin muutamia kiinnostavia ilmoituksia. Harmi vaan, että kaksi ensimmäistä osoittautui huijareiksi :( Sitten lopulta tärppäsi. Googlettamalla löysin sattumalta koirien myyntiin ja ostamiseen suunnatun facebook-ryhmän. Selailin ilmoituksia ja huomasin ilmoituksen pienistä sekarotuisista pennuista. Laitoin kasvattajalle viestiä tiistai-iltana ja kasvattaja vastasi heti keskiviikkoaamuna. Juttelimme facebookissa kasvattajan kanssa pitkät tovit pennuista ja jäimme miettimään asiaa. Olin tuolloin porukoiden luoja ja kun ajoin takaisin kotiin, päätimme lähteä iltareissulle hakemaan pentu kotiin. Voi siis sanoa että päätös oli aikamoisen nopea! :0) Enpä kyllä ole hetkeäkään katunut, ei sillä.

Lähdettiin ajamaan Jyväskylään iltapäivällä viiden aikaan ja yhden pysähdyksen taktiikalla (ehheh) olimme perillä muutaman mutkan kautta yhdeksältä. Voi sitä hetkeä kun näin vapaana olevat pennut ensimmäistä kertaa. Pennut ja emä olivat ulkotarhassa ja kun menin tarhan viereen, pennut alkoivat hyppiä hurjana aitausta vasten. Nostin toisen narttupannun syliin ja tiesin saman tien, että siinä hän oli <3 Pentu alkoi välittömästi antamaan suukkoja ja nuoleskeli naamaa. Minulle tuli ihan itku kun olin niin herkässä mielentilassa. Mennessä nimittäin tuhersin taas itkua Helmin takia ja pennun syliin ottaminen toi mieleen sen, että Helmin kuolema tosiaan oli lopullista. Olimme pihalla koirien ja juttelimme omistajien kanssa toista tuntia ja puoli yhdentoista aikaan nappasin pennun syliin ja lähdimme ajamaan kotia kohti. Matka meni hyvin, ei tullut edes yhtään pisua syliin vaikka pentu oli selvästi ihmeissään. Olimme kotona kahden aikaan ja Pipsa oli jo yöunilla. Hieman pöllämmystyneenä hän kaivautui sängyn alta katsomaan, että kuka ihme hänen kotonaan oikein tassutteli. Ensimmäinen kohtaaminen meni oikein hyvin ja vähän ajan päästä Pipsa jo nuoli pennun pyllyn pissin jälkeen. Tarkoittaen sillä että hyväksyy pennun ja hyvin viikko onkin mennyt.

IMG_0008-normal.jpgIMG_0003-normal.jpgIMG_0018-normal.jpg

Pipsa on kouluttanut ja opettanut pentua ihan niinkuin kuuluukin.

Ensimmäiset yöt Tipsulla meni itkiessä ja sainkin oikeastaan vasta viime yönä ensimmäistä kertaa viikkoon nukuttua useamman tunnin putkeen. Lähdettiin vielä heti torstaina loppuviikoksi mökille. Olipahan reissu lähteä heti ensimmäisenä päivänä uuden natiaisen kanssa mökkeilemään sähköttömälle ja vedettömälle mökille :-D Mutta hyvin selvittiin. Tultiin sunnuntaina takaisin ja tämä viikko ollaan opeteltu uusia asioita sisäsiisteyden lisäksi. Maanantaina olisi töihin meno, joka kyllä jännittää, koska hauvelit jäävät sitten kahdestaan aina päivisin joksikin aikaa. Kävin jo naapuriakin varoittamassa että maanantaista alkaen päivisin saattaa kuulua aikamoista älämölöä kun koirat opettelevat olemaan keskenään ja pentu varmasti ikävöi, mutta ei kuulemma haittaa.

Nyt lähdetään vauvelin ja Pipsan kanssa vähän köllimään. Rentoa iltaa!

pentu3-normal.jpg

Ainiin muuten, Tipsulla on vielä samanvärinen sisko sekä useampi musta-ruskea veli vailla uutta kotia. Jos haluat tälläisen pieneksi jäävän taskumallin söpöläisen itsellesi niin laita sähköpostia niin kerron lisää :0) Osoite on ulpukka83@gmail.com